Askartelukaappi on sekaisin ja lankakori pursuaa yli. Aina on jotakin kesken ja seuraava suunnitteilla. Valmistakin tulee.

29.12.11

Ranteenlämmittimet

Joulun vapaiden aikaan sain aikaiseksi nämä. Lanka on harmaata Novitan Luxus Alpacaa, on ihanan pehmeetä ja lämpöistä.


Neulemalli on seuraava: Puikot nro. 3,5. Joka puikolla 10 silmukkaa. Joka toinen kerros 2 oikein 2 nurin ja joka toinen kerros langankierto, 2 oikein yhteen, 2 nurin. Peukalon kohtaan ensin päätellään neljä silmukkaa ja seuraavalla kerroksella luodaan neljä uutta silmukkaa.

Joulukortit 2011

Marraskuussa vietin puolen päivän verran joulukorttiaskartelukurssilla (jossa tuli kyllä tehtyä muitakin kuin joulukortteja, niistä ehkä lisää myöhemmin). Joulukortteja tehtiin pahvipakotusmenetelmällä. Linolaattaan kaiverrettiin erityisillä kaiverrusterillä kuvioita ja ne sitten mankelin avulla painettiin kostealle kartongintapaiselle. Itse tein useampiakin kuvioita, mutta lumihiutale oli kaikkein kaunein. Kurssilla yksi jos toinen kritisoi värittömyyttä ja mietti miten tuohon saisi väriä. Itse ajattelin, että heikkous olkoon vahvuus ja päätin korostaa valkoisuutta. Ihan kaunis tuosta tuli.


Seuraavien korttien idea on nuo jouluiset siirtokuvat (kuusi ja lahjapaketit) jotka saivat alleen samaan teemaan sopivaa skräppipaperia. Jouluntoivotukset ovat myös siirtokuvia. Lisäksi skräppipapereita ja satiininauharusetti.


Näiden korttien juttu oli taas tuo joulupalloskräppipaperi sekä 3D -kuvat. Tuo joulupallopaperi on kyllä ihanaa, tykkään. Lisäksi satiininauhaa, kultaista pitsinauhaa, mulperipaperia ja skräppipaperia.


Tämän vuoden joulukorttien ensimmäinen idea oli ruudukot, joissa on pieniä kuvia ja lisäksi on ruutuja, joihin on leimattu valkoisella jouluaiheisia kuvia, sekä ruutuja, joissa ei ole mitään. Ensimmäisen tällaisen kortin tein jo viime huhtikuussa. Alakulman kahden mustavalkoisen kortin ruudut on erilaisista kuviopapereista ja kuvat ovat yhdestä Muumi -syntymäpäiväkirjasta, jolle ei muuten ollut käyttöä. Punaisissa korteissa ruutujen kuvat ovat vanhojen punasävyisten joulukorttien osia, ja sinisissä kuvat ovat edellisvuoden joulukalentereista. Lisäksi kartonkeja, tapetteja, skräppipaperia ja mulperipaperia. 


Tilhikortin kuva on jostakin vanhasta joulukortista leikattu. Kortissa on käytetty kartonkia, mulperipaperia, skräppipaperia ja ihan tavallista kopiopaperia, johon oli leimailtu hopeisia kuvioita. Leikkasin kopiopaperin reunat boordirei'ittäjällä ja siitä tuli ihan hauskan näköinen. 


Seuraavan kortin maalaismaisema on myös jostakin vanhasta joulukortista leikattu. Sen alle laitoin skräppipaperia ja luonnonvalkoista kartonkia jonka reunat on pehmennetty ruskealla musteella. Alareunan boordissa on skräppipaperia ja kakkupaperin reunaa ja lisäksi valkoisia nappeja. Teksti on leimattu luonnonvalkoiselle kartongille, jonka reunat on leikattu kuviosaksilla ja pehmennetty ruskealla musteella. Koko komeuden pohjalla vielä jouluaiheista vintagehenkistä skräppipaperia.


Tämän kortin punatulkut on Rudolf Koivun kuvittamasta seinäkalenterista muutaman vuoden takaa. Kortissa on sama idea kuin edellisessä. Kuvan alla vaaleansinistä mulperipaperia, ja luonnonvalkoista kartonkia jossa ruskealla musteella pehmennetyt reunat, joulun toivotus ja alareunan punatulkkuboordi myös kartongilla.

13.12.11

Hyväntekeväisyyssukkia.


Täällä seurakunta antaa ensi vuonna kaikille pienille kastetuille sukat. Tai tavoitteena ainakin on, n.400 sukkaparia pitäis saada. Miekin päätin kantaa korteni kekoon ja koko syksyn neulomisprojektina onkin ollu nämä. Ohjeeksi annettiin tietty sukkamalli ja että niistä jämälangoista tehdään, mitä kotoa löytyy. Ja löytyyhän niitä. Vielä olis useampaankin sukkapariin lankoja, mutta välillä täytyy antaa aikaa muille neulomisprojekteille, jotka on vielä ideoina ajatuksissa ja lankakerinä korissa.

Langat seittemää veljestä, puroa ja nallea. Puikot 2,5.

13.11.11

Hyvää isänpäivää!

Askartelulaatikossa jemmassa on vuoroaan odotellut muumipappapostimerkki. Jotakin isälle menevää korttia varten se siellä on ollut ja tämän vuoden isänpäiväkorttiin se sitten päätyi.


Postimerkin värit musta, vihreä ja vaaleanpunainen olivat värit, joiden ympärille korttia aloin rakentaa. Mustalle kartongille alimmaiseksi liimasin vihreää tapettia, tapetin päälle raidallista skräppipaperia ja postimerkin alle vihreää mulperipaperia. Skräppipaperin keltainen raita sai kaverikseen keltaisen nauhan ja kortti oli valmis.

24.10.11

Legotalo

Töissä lastenleirillä oli aikaa hengailla ja innostus iski: iso muuttolaatikko täynnä legoja! Alustalle rakentui kaksijapuolikerroksinen huvila, jossa asustaa pyöräilevä poliisimestari rouvansa ja koiransa kanssa. Syksyn ja syysloman kunniaksi pariskunta päätti järjestää juhlat ja olivat pyytäneet tutun kokin ja baarimestarin auttamaan. Ennen juhlien valmistelutohinoiden alkua oli kuitenkin hetki aikaa istahtaa parvekkeelle nauttimaan auringonpaisteesta. 

2.10.11

Synttärionnittelut

Tää kortti meni lokakuussa synttäreitä juhlivalle vähän etuajassa. Miulla on ihanaa skräppipaperia, missä on tuommosia vanhahtavia ruusuja ja muita ja siitä päätin tän kortin tehdä. Joskus on hauska huomata, että alkuperäinen ajatus oli jotain ihan muuta, mutta paperi ja laatikoista löytyvät muut sälät alkaa viedä korttia ihan toiseen suuntaan. Postimerkkien joukosta löytyi merkki jossa on pariskunta Sibelius ja toinen merkki, jossa on Sibeliuksen Voces intimaen nuotteja. Päätin, että ne on kortin toinen juttu skräppipaperin lisäksi.


Leikkasin skräppipaperin reunan kuviosaksilla, leimailin kirjaimet luonnonvalkoiselle kartongille ja leikkasin erikseen. Nappilaatikosta löytyi joku farkunneppari ja harmaa nappi ja nauhalaatikosta pätkä satiininauhaa. Postimerkkien alle vielä skräppipaperin lisäksi valkoista mulperipaperia ja sitten vaan sommitellen korttipohjalle kaikki.


20.9.11

Oma koti


Omaan yhteiseen kotiin muuttaneille askartelin tämmöisen. Valkoiselle kartongille on liimattu vihreää skräppipaperia ja ilahduttavasti Nalle Puhin kotimetsäkuvaa muistuttavaa skräppipaperia. 3D kuva linnunpöntöstä on jostain miun saamasta vanhasta kortista irronnut ja siksi uudelleen käytetty. Sen alla vihreää mulperipaperia. Onnea -teksti leimasinkirjaimilla ja reunat vihreällä ja ruskealla musteella pehmennetty. Tästä kortista tykkään.

19.9.11

Syksyn ekat villasukat


Syksyn tullessa alkaa myös langat huveta lankakorista ja puikot ja lankakerät kulkee mukana töissäkin. Miun työn luonne on onneks semmonen, että useimmissa koulutuspäivissä ja nuorisotilalla hengaillessa sukkien kutominen on ihan sopivaa. Tän syksyn ekat villasukat tein itelle, ovat ihan tavalliset vaan. Lanka seiskaveikkaa, puikot nro. 3.

1.9.11

Isoäidinneliöitä.



Tän vuoden alussa facebookissa pyöri haaste, jossa 5 ensimmäiselle kommentoijalle luvattiin tehdä ja toimittaa jotain omin käsin tehtyä. No, mie sain vain yhden kommentin siskolta, joten aika helpolla pääsin sen suhteen. Siskoa vähän jututettuani tein tämmöisen isoäidinneliöistä tehdyn kassin. Tuosta tuli miun mielestä aika kiva, ja jos sisko ei sitä huolikaan, niin ihan varmasti ite keksin sille käyttöä.

Edit: Kelpasi siskollekin.

Posted by Picasa


5.6.11

Kevään valmistumisjuhlia


Tämä kortti meni ammattiin valmistuneelle. Valkoiselle kartongille on liimattu vaalean vihreää paperia, jonka päällä on mulperipaperia jonka päällä on keltaista kukkakuvioista ohutta kirjepaperia. Kukka ja perhonen ovat kiinni tarralla, kukan alla satiininauharusetti kuumaliimalla kiinni ja koko kortin ensimmäinen idea on tuo suloinen kiiltokuva. Kortti on kolmeosainen, niinkuin toisesta kuvasta näkyy. Kortin toiselle sivulle on kirjoitettu runo, joka on ympäröity kukkaleimoilla ja sisimpänä kortissa oli muuta onnittelujuttua (kuten yksittäispakattu teepussi).


Tämä kortti on edellisen sisar. Myös kolmeosainen (ja sisemmät osat toimivat samalla lailla kuin sisaressaan), jossa valkoiselle kartongille liimattu The Green Stack -skräppipaperia. Skräppipaperin päällä oleva keijukuva ja alareunan boordi ovat Graphic 45 -skräppipaperista. Perhonen ja kukka ovat tarralla kiinni samoin kuin edellisessä. Kortti meni ylioppilaalle.


Tämä ylioppilaan onnittelukortti on samaa laivasarjaa, jota jokunen tuolta aiempaa blogista löytyy. Pohjalla BasicGreyn paperikirjasta skräppipaperia, laiva-aforismikirjasta kuva ja teksti ja lisäksi pari puista nappia ja satiininauhasta rusetti. 

11.5.11

Äitienpäivä


Äitienpäiväkorttina lähti tämmöinen yksiosainen kortti. Siniselle kartongille on ensin liimattu hopeanhohtoista tarrapaperia, jonka päälle vaaleansininen kartonkiympyrä ja sen päälle kuviopaperiympyrä. "Äidille" -teksti on leimasimilla tehty. Kovasti ensin meinasin vielä jotakin koristehärpäkkeitä tähän laittaa, mutta tuntuu siltä, että onneks en laittanu.Yksinkertaisuudessaan kaunis ja noi kukat on ihanat.

1.5.11

Läksiäiset


Eilen vietettiin töissä nuorten kanssa vappua ja samalla oli miun työparin viimeinen työpäivä. Tein hälle läksiäiskortiksi tällaisen purjevenekortin. Kuva oli osuva, koska sen lisäksi, että kortin saajaa odottaa uudet tuulet, niin sattuu hän olemaan oikeastikin purjehduksen ystävä. Kuva on aforismikirjasta, joka oli joutua paperinkeräykseen, alla skräppipaperia BasicGreyn paperikirjasta. Ja jälleen satiininauhaa saumoissa.

Nimipäiväonnittelut


Vappuaaton nimpparisankarille laitoin kortin, jonka olin askarrellut jo aiemmin korttivarastoon odottamaan sopivaa hetkeä. Keväinen lintuja oksilla -paperi on The Green Stack -paperikirjasta. Kortin idea lähti tuosta metsäpostimerkistä. Onnea -teksti taas kirjainleimasimilla. Ongelmana oli, ettei miulla ollu hyvää valkoista kynää kehysten tekemiseen, tuo kynä vähän sotki ja oli muutenkin hankala. Mutta ihan kiva kevätkortti tuosta silti tuli.

23.4.11

Huhtikuun synttärionnittelut


Huhtikuun synttärisankari sai tällaisen kortin. Vaaleansiniselle kartongille on liimattu päällekkäin kahta erilaista skräppipaperia ja niiden päälle kartongille Sarah Kayn tyttötarra. Reunoissa vielä satiininauhaa, ja onnea -teksti kirjainleimasimilla.

13.3.11

Syntymäpäiväkortti äidille.


Maaliskuussa syntymäpäiväänsä viettävä sai tällaisen kortin. Kuvan viehättävät rouvat ovat kuin suoraan House of Elliotista. Graphic45 -skräppipaperista on siis tuo kuva. Alareunassa kartongille leimatut kukat ja jälleen ruskealla leimasinmusteella pehmennetyt reunat. Alimmainen punainen paperi on The Green Stack -paperikirjasta. Ja ihan vaihteeksi laitoin taas valkoisia nappeja (oiskohan syytä hankkia jotakin muutakin korttikoristeita...).

28.2.11

Synttärikortti


Tän kortin tein ystävälle, jota en oo nähnyt vuosiin ennen kuin tänään. Kortin skräppipaperit ovat The Green Stack -paperikirjasta, jonka paperit on 70% kierrätettyä paperia. Pohjalla sinistä kartonkia ja kulmissa punaiset kukkanapit. Yksinkertainen, mutta ystävän sanoin "hyvän tuulen kortti." No onhan toi myyräeläin tosi söpö.

27.2.11

Viralliselle kukkia.


Ystävä sai viran ja onnittelukukat lähetin korttiin liimattuina. Kukat on virkattu kirjontalangasta. Kortissa on myös kahta erilaista koristenauhaa. Nauhojen kiinnittäminen vähän epäonnistui, siitä tuo kupru tuossa keskellä. Seuraavalla kerralla osaan sen ehkä paremmin. Flower -teksti on leimattu kirjainleimasimilla kartongille ja sen reunoja pehmennetty ruskealla leimasinmusteella. Pohjalla kukallista skräppipaperia.

15.2.11

Virkkaamisen ja huovuttamisen opettelua


Päätin kokeilla huopuvasta langasta neulomista. Löysin huovutetun Poro -laukun ohjeen ja se oli niin söpö, että se valikoitui harjoittelukappaleen ohjeeksi. Laukun lanka on Novitan Huopasta, neulottu puikoilla nro. 10. Pesukoneessa huopuessaan laukku kutistui enemmän kun ohjeen mukaan oli pääteltävissä, joten siitä tuli vähän pienempi kun mitä ajattelin. Poro on virkattu Novitan Nalle -langasta koukulla nro. 3. Laukussa on sulkemista varten vahvikenauhaan ommeltu neppari.

Ystävänpäiväkortit

Tänä vuonna ystävänpäiväkortteja tein vaan muutaman.



Ensimmäisessä kortissa on vanha mainoskuva ja sen alla skräppipaperia. "Ystävä" on tehty kirjainleimasimilla ihan tavalliselle valkoiselle kopiopaperille. Valkoisia nappeja jälleen koristeena. Kortti meni ystävälle, jonka kanssa hyvää aikaa on vaikkapa sohvan nurkassa sukkapuikot käsissä istuminen.


Toisessa kortissa juttu ovat nuo virkatut kukat. Niin, mie oon opetellu virkkaamaan. Laatikon pohjalta löytyi kirjontalankaa, semmosta ihanan sileetä ja kiiltävää, ja siitä noi kukat tein. Strassein koristeltu "The Secret Garden" on skräppipaperista, samoin vihreäraidallinen paperi alla.  Alimmaisena on vihreää ohutta silkkipaperimaista paperia, josta en tiedä mitä se oikeasti nimeltään on. Papereiden saumassa satiininauhaa. Kortti siskolle, joka ainakin toisinaan tykkää puutarhuroida tai haaveilla siitä.


Kolmas kortti on tehty siskon askarteluvarastoista. Kortin ensimmäisenä juttuna oli tuo ohut vaaleanpunainen nauha, jossa lukee näin: "Time with friends is the best way to spend the day". Kuvan kaunotar on jostakin vanhasta valokuvasta. Kuvan alla olevan valkoisen soikion reunat on pehmennetty ruskealla leimasinmusteella, sininen ruusupaperi on skräppipaperia ja alareunan Rose -tarra on Seinäjokelaisen askartelukaupan alennuslaarista. Kortti lähti ystävälle, jonka kanssa vietetty aika on yleensä aina ihan parasta.

8.2.11

Synttärionnitteluja isälle.


Helmikuun synttärisankarille lähti tämmönen kortti. Siinä on skräppipapereita ja yhdestä melkein paperinkeräykseen joutuneesta aforismikirjasta venekuva. Venekuvia luultavasti luvassa myös joihinkin toisiin kortteihin, ovat miun silmiin niin kovin kauniita nuo.

30.1.11

Joogasukat


Joogasukat tein sitä varten, että paljain jaloin kylmällä lattialla on joskus ikävä olla. No, nää ei ehkä oo parhaat mahdolliset, mutta näillä mennään, kunnes teen paremmat. Lanka on Novitan Puroa ja kävi sillai hassusti, että miulla oli jämälankoja kahta erisävyistä Puroa (toinen on nimeltään pakkasyö ja toinen iltanuotio). No, näissä ei kyllä haittaa yhtään. Puikot nro. 5.

21.1.11

Synttärionnea.


Tää kortti on siskon askartelulaatikoiden aarteista tehty. Koko ajatus lähti tuosta lampaasta. Lampaan alla on pieni kangaspala, joka on jostakin kangasmalliluettelosta otettu (ehkä jotain sohvanpäällisiä tai muita). Lumihiutaleaiheinen skräppipaperi sopii tammikuussa syntymäpäiväänsä juhlivalle. Onnea -teksti on tehty leimasimella siniselle kartongille ja lehdet on tehty ääriviivatarroista ruskealle kartongille, samalle, jota myös korttipohjana on. Kortti on jotenkin miun silmiin tosi herkullinen. Tykkään.

13.1.11

Inspiroituminen


Käytiin tässä just eilen Tukholmassa, ja räntäsateen ja liikenteen kohinan keskellä vanhan kaupungin reunalla oli todella kaunis näky: kaksi ihmistä kapealla kujalla tiiviisti sateenvarjon alla. Olihan siitä otettava kuva.

Joulukortit 2010: Kaulaliinat



Näissä korteissa juttu on tietenkin tuo keskeneräinen huivi. Jämälangat lankakorin pohjalta saivat uutta elämää jouluntoivottajina. Valkoiset ja harmaa huivi ovat villaa, sininen puuvillaa. Puikot on tehty puolittamalla cocktailtikku ja liimaamalla puolikkaiden päihin puuhelmet. Korteissa on mulperipaperia, säkkikangasta ja ihan tavallista valkoista kopiopaperia ja pohjana kartonkia.
Posted by Picasa

Joulukortit 2010: Paperien sommittelua


Tällaisia kortteja oli tämän joulun korteista useimmat. Niitä myös hyväntekeväisyyteen Tiimarin ja HelsinkiMission kautta meni. Korteissa on kuviopapereita, skräppipapereita, tekstitarroja, nappeja ja satiininauhoja.
Posted by Picasa

Joulukortit 2010: Kuuset


Vuosi sitten joulunjälkeisestä alennusmyynnistä ostin Fiskarsin kuviorei'ittäjiä. Tänä jouluna leikkasin rei'ittäjällä monesta erilaisesta vihreän sävyisestä kuviopaperista kuusia. Ajatus oli, että kuusia olisi tullut useampaankin korttiin, mutta lopulta päätyivät kaikki tähän samaan. Tänä jouluna myös ensimmäistä kertaa korttien jouluntoivotusteksti on valmis tarra. Kortti on tehty vihreälle kartongille, kuuset liimattu mulperipaperille ja mulperipaperin alla on vielä silkkipaperia.

3.1.11

Sivarille sukat




Syksyllä pyöri kaksi hyväntekeväisyysvillasukkakampanjaa:

Mie päätin kantaa korteni kekoon ja tein villasukat sivarille, joka on miun työkaverina vielä joitakin kuukausia. Herra itse toivoi sitruunan keltaisia sukkia, mutta koska sitruunan keltaista villalankaa ei löytynyt, tein sukat Minni -akryylilangasta puikoilla nro. 3 ja lisäksi tein Seittämän veljeksen jämälangoista raitasukat samoilla puikoilla. Sukat toimitin perille tänään, ja sivari hymyili.